Tunnetuimmat jazz-kappaleet kautta aikojen

Nyt, kun olemme sivistäneet sinua ja kertoneet jazz-musiikin historiasta lähestulkoon kaiken olennaisen, on aika kertoa muutama suuri ja tärkeä musiikkikappale jazzin historiassa. Jokainen jazzfani on tietenkin eri mieltä siitä, mitkä kappaleet ovat kautta aikojen merkityksellisimpiä ja parhaimpia jazzin historiassa.  Tässä kuitenkin lista kappaleista, joiden uskotaan antaneen suuren vaikutuksen yleisöön aikanaan, ja muokanneen jazzin valtavirtasuuntausta omalla tyylillään.

Louis Armstrong – Hello Dolly

Hello Dolly on varmasti jazzin yhden isän, Louis Armstrongin tunnetuimpia kappaleita. Hello Dolly on Armstrongin esittämä kappale, jonka on säveltänyt Jerry Herman. Kappale oli erityisen suosittu jo vuonna 1964, ja se soi jatkuvasti radioissa ja yökerhoissa kautta yhdysvaltojen. Moni mieltää tämän kappaleen Armstrongin koko diskografian parhaaksi kappaleeksi.

Frank Sinatra – Fly Me To The Moon (1954)

Toinen jazzkappale, jossa esiintyy myös vokaalit ja joka on melodialtaan enemmän big band -tyyppinen. Fly Me To The Moon oli aikojaan Bart Howardin kehittämä kappale, josta Frank Sinatran lisäksi Nat Cole esitti myös oman versionsa. Kuka tahansa tunnistaa tämän ikonisen jazz-historiaa muovaavan kappaleen, ja sen voi kuulla nykyäänkin monessa juhlassa, jossa esitetään jazzmusiikkia. Fly Me To The Moon sallii loputtomasti improvisaatiota pehmeän hitaan ja viettelevän melodiansa ansiosta. Tämä on ehdoton virstanpylväs jazzmuusiikin historiassa.

Paul Desmond – Take Five (1959)

Take Five on jazzmusiikin ehdoton klassikkoteos. Se vaatii soittajilta jo paljon taitoa monimutkaisuutensa ansiosta. Take Fivessä on erikoinen 5/4 tahditus, joka vaatii paljon huomiota soittajaltaan. Take Fivestä on tehty lukuisia tunnettuja versioita, joista varmasti kautta aikojen suosituin on Dave Brubeck Quartetin esittämä versio. Take Fivestä on myös sanoitettu versio.

George Gershwin – Summertime (1935)

Etenkin Ella Fitzgeraldin 1950-luvulla esittämä versio on kautta aikojen säilynyt ikonina pehmeälle jazz-musiikille. Summertimen pohjalla käytettiin alun perin ukrainalaista tuutulaulua. Summertime sävellettiin alun perin ooppera-aariaksi, josta muotoutui aikojen saatossa varsinainen jazzklassikko. Ella Fitzgeraldin vokaalit toimivat pääraaka-aineena tässä klassikossa, joka on erittäin herkkä ja pehmeä kappale.

Autumn Leaves (1946)

Autumn Leaves oli alun perin ranskalainen kappale, Les Feuilles Mortes. Amerikkalainen säveltäjä Johnny Mercer sai ranskalaisesta elokuvasta. Kappale on erittäin tunnettu jazz-klassikko niin englanninkielisenä kuin ranskalaisena versiona. Edith Piafin esittämä kappale on tehnyt suuren vaikutuksen ja tuonut ranskankielistä jazzmusiikkia maailmalle. Chet Bakerin instrumentaalinen versio, jossa Autumn Leavesin rytmikäs trumpettisoolo säväyttää kuulijaansa on saanut oikean klassikon tittelin, ja se oli Chet Bakerin tunnetuimpia singlehittejä.

Autumn Leaves on ehdottomasti jokaisen jazzmusiikkia opiskelevan ensimmäisiä ”oikeita” jazzkappaleita. Autumn Leavesin voit suurella todennäköisyydellä kuulla useissa popjazzkonservatorioiden opinnäyte-esityksissä.

Let It Snow! (1945)

Let It Snow! tunnetaan nykyään erittäin suosittuna joululauluna. Se on monen suosikki jazzkappale helposti sisäistettävän rytminsä ja svengaavan sävynsä ansiosta. Se tempaa kuulijansa mukaan jouluiseen tunnelmaan alta aikayksikön. Let It Snow!:sta on tehty monia sovituksia ja versioita aikojen saatossa, joista tunnetuin vielä nykyäänkin on ehkä Frank Sinatran versio. Let It Snow! on ainutlaatuinen ja erityinen kappale, joka on säilynyt joulun ajan jazz-tyylisten laulujen ehdottomana klassikkona jo vuosikymmenten ajan.