Toimintakertomus 1995YleistäViidentenä kokonaisena toimintavuonna Suomen Jazz-arkiston kannatus-
Hallitus Kannatusyhdistyksen hallituksen muodostivat toimintavuonna seuraavat: puheenjohtaja Timo Vähäsilta, varapuheenjohtaja Manu Teittinen sekä jäsenet Pekka Johansson, Klaus Järvinen, Satu Kaarenoja, Reiska Laine, Lars-Olof Landén, Jari Perkiömäki, Ossi Runne, Jussi Saksa ja Jukkis Uotila. Hallituksen sihteerinä toimi Jukka Haavisto. Hallitus kokoontui vuoden aikana 4 kertaa, aina päätösvaltaisena. Kokouspalkkioita ei hallituksen jäsenille maksettu. Talous Kannatusyhdistyksen tilinpäätös 31.12.1995 osoitti 6.012,44 suuruista ylijäämää. Henkilökunta 1.1. - 30.4.95 toimi arkistosihteerinä Terttu Setkänen. Natta Holma tuli palvelukseen 15.10.1995 ja jatkoi vuoden loppuun. Vuoden alussa ja sen päättyessä oli palveluksessa siis keskimäärin 1 henkilö. Arkistonjohtaminen ja konttorirutiinit ostettiin edelleen Suunnittelu ja konsultointi Haavistot Oy:ltä. Apurahat, lahjoitukset, avustukset Avustuksia ja lahjoituksia myönnettiin kannatusyhdistykselle seuraavasti: Opetusministeriö, perusavustus
100.000,-
Varsinainen toiminta Toimikunnat Kertomusvuodeksi oli muodostettu seuraavat toimikunnat, puheenjohtaja ensinmainittuna: * Työvaliokunta: Timo Vähäsilta, Manu Teittinen, Jukka
Haavisto
Kaikkien toimikuntien sihteerinä toimi Jukka Haavisto Populaarimusiikin keskusarkisto Koko populaarimusiikkia koskevan aineiston osittainen (leikkeet, radio-
Anottiin (OPM:n julistaman "Suomi tietoyhteiskunnaksi" -projektin varoista)
määrärahaa aineistojen tallentamislaitteiden hankkimiseksi.
Aktiviteetit Eugen Malmstén-projekti Vuoden päätapahtumaksi
muodostui jazzimme isäksi kutsutun Eugen Malmsténin kunniaksi
järjestetty konserttisarja, jossa esiintyi SJA:n hyväksi korvauksetta
toistasataa muusikkoa ja laulajaa.
Aineistot ja julkaisut Kokoelmat Kokoelmien määrä lisääntyi vuoden aikana 20 %:lla. CD-sarja Alunperin 4-osaiseksi suunnitellun sarjan osa IV valmistui syyskuussa. Vuoden 1995 lopulla syntyi suunnitelma sarjan jatkamisesta laulettua jazzia ja 60-luvun instrumentaalijazzia koskevilla osilla. CD-toimikunnan jäsenyydestä erosi Lars-Olof Landén. Tiedotustoiminta * Jäsentiedote
"SJA-MAPPI" ilmestyi 2 kertaa
Jäsenistö Eri maksukategorioittein jäsenmäärät: Henkilö/vuosijäsenet
124
|