Toimintakertomus 1992

Yleistä 

Kalenterivuosi 1992 oli kannatusyhdistyksen ja sen ylläpitämän Suomen Jazz-arkiston toinen kokonainen toimintavuosi. Vuosi oli toiminnallisesti onnistunut, mutta taloudellisesti kireä.

Hallitus  

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimi Timo Vähäsilta (Suomen Jazzliitto ry/SJL), varapuheenjohtajana Jussi Saksa (Oulunkylän Pop/Jazz Konservatorio/ OPJK) sekä jäseninä Jukkis Uotila (Sibelius-Akatemia/SA), Matti Laipio (SJL), Klaus Järvinen (OPJK), Ossi Runne (Suomen Muusikkojen Liitto ry/SML), Reino Laine (SML), Liisa Lauerma (SA), Hans Westerberg, Timo Wuori sekä Manu Teittinen, joka toimi myös sihteerinä.

Hallitus kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. 

Talous 

Kannatusyhdistyksen tilinpäätös osoittaa 31.12.1992 mk 3.028,05 suuruista alijäämää. Aikaisempi ylijäämä oli 9.001,15, joten yhdistyksen oma pääoma oli kertomusvuoden lopussa mk 5.973,10.

Tuotot muodostuivat yleisavustuksista ja työllistämistuesta (mk 107.576) sekä jäsenmaksuista (mk 50.700) ja lahjoituksista (mk 5.000). Kulueristä merkittävimmät olivat palkat, palkkiot (mk 55.960), vuokrat ym. toimistokulut (mk 40.194).

Yhdistyksen taloudenhoitajana toimi sihteerintehtävänsä ohella Manu Teittinen. Tilinkäyttöoikeus oli taloudenhoitajan lisäksi myös puheenjohtaja Timo Vähäsillalla sekä 06.02.1992 alkaen arkistonjohtaja Jukka Haavistolla.

Henkilökunta 

Kannatusyhdistyksen palveluksessa ei vuoden alussa ollut palkattua henkilökuntaa, vuoden päättyessä yksi henkilö. Arkistosihteereinä toimivat 
Elisa Leino ajalla 02.05.-03.11.1992 ja Anna Marjatta Holma ajalla 04.11.-31.12.1992.

Hallituksen jäsenille ei maksettu palkkioita. Arkiston johtotehtävät ostettiin Suunnittelu ja konsultointi Haavistot Oy:ltä. 

Lahjoitukset ja avustukset 

Opetusministeriö myönsi kannatusyhdistykselle käynnistämisavustuksena mk 35.000 ja Alfred Kordelinin säätiö toiminta-avustuksena mk 25.000. Lisäksi yhdistykselle maksettiin työllistämistukea mk 47.576 eli avustuksia yhteensä mk 107.576.
 

Varsinainen toiminta  

Toimikunnat 

Toiminnan tehostamiseksi hallitus nimitti seuraavat toimikunnat:

1) Taloustoimikunta: Hans Westerberg (pj), Reino Laine, Manu Teittinen, Timo Vähäsilta, Jukka Haavisto.
2) Koordinaatiotoimikunta: Liisa Lauerma, Timo Wuori, Manu Teittinen ja Jukka Haavisto.
3) Ohjelmatoimikunta: Reino Laine, Jukkis Uotila, Klaus Järvinen ja Timo Wuori.

Materiaalin keruu ja taltiointi

Kertomusvuoden lopussa oli arkistolle lahjoitettu yli 30 aineskokoelmaa. Aineisto saatiin lähes kokonaisuudessan kirjatuksi ja sen taltiointi ATK:lle aloitettiin syksyllä.

Arkistointijärjestelmä suunniteltiin pääasiallisesti omin voimin, mutta samalla tutustuttiin Ruotsin jazzarkiston toimintaperiaatteisiin ja pyydettiin konsulttilausuntoja kotimaisilta asiantuntijoilta.

Näyttelyt

Yhteistyössä Kotkan Maakuntamuseon ja Kotka Jazzin kanssa ja Manu Teittisen johdolla toteutettiin RAGTIMESTA KEISARIIN -näyttely maakuntamuseon tiloissa 09.10.-22.11.1992. Helsingin kaupungin kanssa 1991 käynnistettyä HELSINKI JAZZKAUPUNKINA -näyttelyn suunnittelua jatkettiin tiiviisti.

Tiedotustoiminta

Viranomaiset

SJAK piti tiivistä yhteyttä erityisesti valtionavuista päättäviin viranomaisiin ja teki seikkaperäisesti selkoa SJA:n ja SJAK:n toiminnasta/taloudesta.

Jäsenet

Jäsenten informoimiseksi alettiin syksyllä julkaista tiedotetta Jazz-arkiston MAPPI,  jota postitettiin ja jaettiin jäsenistön lisäksi myös jäsenpotentiaaleille ja avustuksia myöntäville yhteisöille.

Yleisö

SJAK sai julkisuutta lehdistössä, radiossa ja tv:ssä, joiden avulla tieto arkiston toiminnasta tavoitti joukon potentiaaleja arkistomateriaalin lahjoittajia. Vuoden lopussa informoitiin seikkaperäisesti valtakunnan päälehti Hellsingin Sanomat, jonka reportaashi julkaistiin vuoden 1993 alussa.

Yhteistyöhankkeet

Kauden aikana käynnistettiin neuvottelut POPULAARIMUSIIKIN KESKUSTIEDOSTON aikaansaamiseksi. Kahteen neuvotteluun osallistuivat seuraavat tahot: Rockmuusikot ry, Viihdekeskus Emma, Maailman Musiikin Keskus, Suomen Äänitearkisto ja Tampereen yliopiston kansatieteen laitos.

Jazzhistoriallinen CD-levysarja

SJA käynnisti suunnittelun jazzhistoriallisen CD-levysarjan aikaansaamiseksi. Samaan aikaan oli vastaava hanke käynnistetty Oy Fazer-Musiikki AB:n toimesta. Tästä syystä ja ESEK:n toivomuksesta ryhdyttiin kertomusvuoden aikana neuvottelemaan yhteistyöstä Finnlevyn kanssa.

Jäsenhankinta

Tehostetun jäsenhankinnan tuloksena saatiin ilahduttavasti uusia jäseniä, joista taloudellisesti merkittävän osan muodostivat yritys/ainaisjäsenet.

Vuoden lopussa yritysjäseniä oli 18 ja niistä ainaisjäseniä 9 sekä henkilöjäseniä 32, joista 6 ainaisjäsentä.

Toimitilat 

Toiminta jatkui As Oy Pihlajatie 43:lta vuokratussa kellaritilassa (105 m2).