Toimintakertomus 1991

Perustaminen 

Joulukuun 10. päivänä 1990 Suomen Muusikkojen Liitto ry:n (SML), Suomen Jazzliitto ry:n (SJL) ja Oulunkylän Pop/Jazz Konservatorion (OPJK) edustajat päättivät perustaa Suomen Jazz-arkiston kannatusyhdistys ry:n (SJAK).

Hallitus  

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Vähäsilta (SJL) sekä hallituksen muiksi jäseniksi Jukka Haavisto, Ossi Runne (SML), Klaus Järvinen (OPJK), Matti Laipio (SJL), Jussi Saksa (OPJK) ja Jari-Pekka Vuorela.

Hallitus kutsui rahastonhoitajaksi Manu Teittisen. Hallitus kokoontui kertomusvuonna 10 kertaa. 

Ohjesääntö

Hallituksen 22.05.91 asettama työryhmä Pekka Gronow (YLE), Esko Leimu (YLE TV2, Tre), Klaus Järvinen (OPJK), Markku Mäenpää (Valtionarkisto), Liisa Lauerma (Sibelius-Akatemia), Pekka Oesch (Maailman Musiikin Instituutti) ja Manu Teittinen (SJAK; kokoonkutsuja) jätti ohjesääntöehdotuksensa, joka pohjautui valtionarkiston yksityisluonteisille arkistoille asettamiin vaatimuksiin, SJAK:n hallitukselle elokuussa 1991.

Varsinainen toiminta

Työntekijät

Muusikko Pentti Ahola suoritti erityistehtäviä työllistämistuen turvin ajalla 1.3.-28.10.91.

Arkistonhoidosta tehtiin 29.10.91 sopimus Jukka Haaviston (Haavistot Oy) kanssa. Sopimus sisältää ATK- ja kopiointilaitteiden käyttöoikeuden.

Suhteet viranomaisiin ja poliittisiin päättäjiin

SJAK informoi eri eduskuntaryhmiin kuuluneita kansanedustajia syyskuussa alkaneella edustajien tapaamiskierroksella. SJA:n lähetystö tapasi kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaan 3.9.91 sekä arkistoasioista vastaavia virkamiehiä syksyn aikana jakaen SJAK-informaatiota. Näissä tapaamisissa pyrittiin vakuuttamaan päättävät ja esittelevät viranomaiset SJAK:n valtionavun välttämättömyydestä.

Toiminnan käynnistyminen

Ensimmäisenä toimintavuonna SJAK sai vastaanottaa useita arvokkaita jazzaineskokoelmia, joiden luettelointityöt päästiin aloittamaan marraskuun puolivälissä. Lahjoitusten lisäksi solmittiin useita ns. käyttösopimuksia.

Projektit

SJAK kutsuttiin mukaan Kotkan jazzhistoriaa käsittelevään ja Manu Teittisen suunnittelemaan elokuvaprojektin työryhmään sekä Kotkassa avattavan jazzaiheisen näyttelyn suunnitteluun. SJAK:n aloitteesta käynnistettiin Helsingin jazzhistoriaa esittelevän näyttelyn (keväällä 1993) suunnittelu yhdessä Helsingin kaupungin ao. elinten kanssa.

Osallistuminen

"Suomalainen populaarimusiikki ja historia" -seminaariin Seinäjoella 15.-16.1991 osallistuivat Jukka Haavisto luennoitsijana ja Manu Teittinen tarkkailijana.

Kansainvälinen toiminta

Puheenjohtaja Timo Vähäsilta osallistui Pohjoismaiseen jazztutkijakokoukseen Tukholmassa 15.-16.11.91.

Talous

Opetusministeriö myönsi SJAK:lle 14.5.91 käynnistysavustuksena mk 30.000,-.

Tilinpäätös

Tilinpäätös näyttää ylijäämää mk 9.001,15. Omatoiminen varainhankinta oli +10.000,- ja yleisavustukset eli käynnistysavustus ja työllistämistuki yhteensä +69.068,- Omatoiminen kulujäämä oli kuitenkin -57.576,85, joten SJA:n talous oli varsin tiukka ja toiminta pitkälle talkootyön varassa. Käyttövarat olivat tilivuoden päättyessä lopussa. Hallitus käynnisti toimet SJAK:n saamiseksi pysyvän valtionavun piiriin.

Toimitilat

Hallitus päätti 12.6.91 pidetyssä kokouksessa hyväksyä As Oy Pihlajatie 43:n tekemän tarjouksen 105 m2 kellarihuoneiston vuokraamisesta 2.900,- kuukausivuokralla. Arkisto muutti tiloihin elokuun alussa. Muuton jälkeen suoritettiin tiloissa ainesluovuttajien ja vakuutusyhtiön edellyttämä ikkunoiden kalterointi ja panssarioven asennus. Valtionarkiston edustaja tarkasti ja hyväksyi tilat käyttöön.