in English

Erik Lindströmin rahasto

Saksofonisti Ville Vannemaa esiintyi Erik Lindströmin kanssa rahaston illassa 2010. Menoa siivittivät myös fonisti Pentti Lasanen ja basisti Wade Mikkola.© Janne Mäkelä

Suomen Jazz & Pop Arkiston yhteydessä toimiva Erik Lindströmin rahasto jakaa apurahoja nuorten suomalaisten jazzmuusikoiden opiskelujen tukemiseen ensisijaisesti ulkomailla. Syksyllä 2002 perustetun rahaston apurahaa on myönnetty vuodesta 2003 lähtien. Rahaston alkupääoman on lahjoittanut muusikko ja säveltäjä Erik Lindström. Rahastoa kartutetaan lahjoituksilla sekä korko- ja muilla tuotoilla. Apurahapäätöksen tekevät Suomen Jazz & Pop Arkiston hallitus sekä Erik Lindström. Kerran vuodessa jaettava apuraha luovutetaan yhdelle tai useammalle saajalle yleensä Erik Lindströmin syntymäpäivän tienoilla toukokuun viimeisellä viikolla Helsingissä.

Vuoden 2011 apurahan 2500 euroa sai vibrafonisti Panu Savolainen. Rahaston ilta järjestettiin poikkeuksellisesti vasta marraskuussa, jolloin julkaistaan Erik Lindströmin ja stipendiaattien yhteislevytys Eric's Tunes. Ks. JAPAn julkaisut.

Vuoden 2012 apuraha

Vuonna 2012 jaossa on yksi 2500 euron apuraha sopivaksi katsottavalle hakijalle. Etusijalle hakemuksissa asetetaan Yhdysvaltoihin suuntautuvat opintomatkat.

Hakuaika päättyy keskiviikkona 28.3.2012 klo 16. Hakemus osoitetaan Suomen Jazz & Pop Arkiston hallitukselle. Se lähetetään ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen info@jazzpoparkisto.net. Hakemuksen voi myös toimittaa maapostitse osoitteeseen Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki. Hakuajan päättymispäivän postileimalla varustetut hakemukset hyväksytään.

Hakemus on vapaamuotoinen, mutta siitä on käytävä ilmi hakijan aikaisemmat opinnot ja musiikillinen toiminta, opintosuunnitelma, opintojen rahoitussuunnitelma ja yhteystiedot. Hakijana voi olla myös työryhmä.

Apurahapäätös julkistetaan 27.5.2012 Malmitalossa (Ala-Malmin tori 1, Helsinki) järjestettävässä konsertissa, jossa samalla juhlistetaan Erik Lindströmin 90-vuotispäivää. Konsertissa esiintyy rahaston aikaisempia stipendiaatteja.

Lisätietoja: arkistonjohtaja Janne Mäkelä, p. 09 757 0040 .

Apurahahakemus pdf-tiedostona.

Erik Lindströmin apurahan saaneet:

Tuomas Timonen & Janne MäkeläTuomas Timonen (d) & Wade Mikkola (b)Tuomas Timonen & Erik LindströmErik Lindströmin rahaston stipendiaatit Joonas Haavisto (p), Ville Herrala (b), Verneri Pohjola (trp) & Olavi Louhivuori (d)

Kuvat Malmitalon konsertista 25.5.2009 ja Erik Lindströmin rahaston illasta 27.5.2009.
© Jouni Eerola