Historia

Suomen Jazzarkisto perustettiin 10.12.1990. Sen toiminta-ajatuksena oli kerätä talteen suomalaisen jazzin historiaan liittyvää aineistoa. Vuoden 1997 arkiston toiminta-ajatus laajeni käsittämään koko suomalaisen populaarimusiikin kentän (jazz, blues, rock, pop, iskelmä, laulelma, tanssimusiikki, viihdemusiikki, kansanmusiikki ja maailman musiikit). Samalla arkiston nimi vaihtui Suomen Jazz & Pop Arkistoksi.

Arkistoa johti sen perustamisesta aina 31.10.1997 saakka Jukka Haavisto, joka on saanut kerättyä arkistoon valtaosan merkittävästä suomalaisesta jazztiedosta vuosilta 1919-59 sekä varsin kattavasti siitä eteenpäin. Jukan siirryttyä vetämään populaarimusiikin museohanketta uudeksi arkistonjohtajaksi valittiin 1.11.1997 alkaen Juha Henriksson.

Arkiston aineistosta järjestettiin STADI SVENGAA-näyttely Helsingissä keväällä 1993. Näyttely keräsi n. 25.000 kävijää. Vuonna 1995 järjestettiin Eugen Malmstén -tapahtuma, jossa esiintyi 170 muusikkoa. Lisäksi arkisto oli mukana suomalaisen jazzin 70-vuotisen taipaleen juhlinnassa vuonna 1996. Juhlien kunniaksi toteutettu cabaret esitettiin myös televisiossa.

Arkisto on julkaissut omaa  CD-levysarjaa , johon on koottu suomalaista jazzia vuosilta 1929-97. Levyjä on ilmestynyt 8 osaa. Kaikkiaan levyillä on 146 kappaletta, joista osa on aikaisemmin levyllä julkaisemattomia. 

Arkiston aikaisempi toiminta selviää tarkemmin vanhoista toimintakertomuksista: